Odotustila Reykjavikissa jatkuu. Emme ole vieläkään saaneet kennitala-tunnuksia. Alkuviikosta ystävällinen nuori nainen tiskin takana lupasi toimittaa meille tunnukset kahdessa päivässä. Sitten tuli hässäkkää lasten huoltajuuskysymysten ympäriltä. Kun soitin epätoivoisena maistraattiin eilen (tahdon päästä kiinni normaaliin elämään ja töihin aikuisten pariin yliopistolle oman pöydän ääreen, pronto!), elämään kyllästynyt vanhempi virkailija piti minulle luennon siitä, kuinka kaikilla jonotus kestää ainakin kaksi viikkoa, ja kuinka kehtaan pyytää erityiskohtelua. Siispä lapsia ei voi rekisteröidä kouluun enkä minä voi allekirjoittaa työsopimusta Háskoli Islandsin kanssa ennen kuin tunnukset saapuvat postilaatikkoon joku kaunis päivä.
Säät ovat olleet karuja täällä koko viikon. Tänään oli sellainen carolahäggkvistmäinen "fångad av en stormvind"-fiilis. Jouduin ostamaan lapsille tuulivaatteita pienen omaisuuden edestä.
Tällä viikolla haasteena on ollut tyhjän asunnon saaminen ihmismäiseen kuntoon. IKEA:an on jotenkin hankala matka täältä keskustasta, enkä haluaisi tuhlata rahaa uusiin huonekaluihin neljän kuukauden oleskelua varten. Meillä on täällä vuokraemännältä lainassa yksi sänky, neljä tuolia ja yksi puhelinpöytä (jonka ympärillä ruokailemme). Olen löytänyt yhden patjan lisää ja thaimaalaisesta mamukaupasta hienon kullanvärisen lattiasohvasysteemin, jolla itse nyt nukun.
Onneksi Reykjavikissä on kirppareita. Olen jo kaksi kertaa vieraillut, erään toisen emigrantin nettivinkistä, kaupungin laidalla sijaitsevassa Hyvä Paimen-kierrätyskeskuksessa, jossa myydään vain kodintarvikkeita ja kalusteita. Todella suosittu paikka, kaikilla käytävillä sakeat ruuhkat. Valikoima vaihtuu joka päivä, koko kaupungin kierrätyspisteet tyhjennetään päivittäin ja kaikki roudataan Hyvään Paimeneen. Tarjoavat ilmaiset kahvit ja teet kaikille asiakkaille, siellä tuntuu kokoontuvan oma yhteisö, aivan eri porukkaa kuin täällä Seltjarnarnesissä. Hyvän Paimenen ympärillä oleva kerrostaloalue on ainakin näillä säillä ankeampi kuin mitä näin viime vuonna Itä-Berliinissä. Puolet Reykjavikista tuntuukin olevan imaginääristä Alma Ataa koiranilmalla.
Kiitos Hyvän Paimenen, meillä on nyt parinkymmenen euron arvosta kaikki, mitä kotikokkaamiseen tarvitaan ja vaatimaton kokoelma Islanti-kitschiä. Itselleni löysin niin retron 70-lukulaisen koululaukun 500 kruunulla (n 4 egeä) kuin olla voi. Siinä pysyvät kirjaston kirjat kuivina tuulessa ja tuiskussa, ja siitä oranssi-keltaisesta eminenssistä tunnistaa synkemmässäkin säässä heijastimineen kaikkineen. Meillä ei ollut 70-luvulla yhtä hienoja koululaukkuja kuin täällä. Se siitä elintasoerosta taas.
Sebastianilla ei ole mitään tekemistä perjantai-iltana, hän rämppää toista kitsch-hankintaani moskeijaherätyskelloa tuossa ikkunalaudalla. Pakko kai lähteä tuonne myräkkään ulkoilemaan vielä kerran. Katsotaan, kestääkö kello matkamme loppuun asti. Koska koulut täällä alkavat joka aamu kasilta, katsoin parhaimmaksi hankkia herätyskellon. Rukoushuuto potkaisee päivän käyntiin aivan erityisellä tavalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti