on nobelisti Hjaldór Laxnessin (1902-1998) matkakirja 1900-luvun alkupuolen myrskyistä sekä keskuksen että periferian näkökulmasta.En edes tiennyt, että Laxness oli islantilainen - nimi ei pääty tyypilliseen -soniin, siksi olisin arvannut häntä norjalaiseksi. Kosketan maata-kokoelma alkaa mahtipontisesti luterilaisen maailmankatsomuksen kieltämisellä. Laxness kääntyi jo nuorena miehenä roomalaiskatoliseksi ja flirttaili aikansa manner-Euroopan luostarien syväuskovaisten merkkihenkilöiden kanssa.
Salka Valka on tuttu kirjan nimi jostain, mutta enemmän minua kiinnostaa hänen nuoruudenromaaninsa Kashmirin kutoja (jota ei ilmeisesti ole käännetty suomeksi lainkaan). Pidän erityisesti hänen samalla suorasukaisesta ja koukeroisesta kielestään - kohteliaisuus ja töykeys muodostavat hänen teksteissään mielenkiintoisen paradoksin, joka ei jätä lukijaa koskaan itsetyytyväiseen mielenrauhaan.
Laxness kävi syvällisiä keskusteluja Bertolt Brechtin kanssa melkein tämän kuolinvuoteella ja tämä näkyy sekä tyylillisesti että aiheiden valinnassa. Hän ei päästä lukijaansa helpolla, vaan antaa kaikille mahdollisuuden kirjoittaa samaa historiaa toisin.
Laxnessin Eurooppa on kosmopoliitti, dekadentti ja aina mätä jostain nurkasta. Keski-ikää lähestyvän tuhlaajapojan "äiti lähetä lisää rahaa"-kirjeet eivät myöskään anna vaikutelmaa kypsästä poliittisesta kommentaattorista, vaan paikoitellen Laxness kirjoittaa kuin pahin nulikka.
Nulikkamaisuudesta saa aina lisää pointseja, sillä kuka jaksaisi aikuista kypsää kaunokirjallisuutta?
