Eilen se tuli, antamatta laimeintakaan merkkiä tulostaan. Olin kielikurssin jälkeisellä pakollisella drinksulla Celtic Cross-pubissa Hverfisgatanilla, kun yhtäkkiä taivaalta alkoi sataa pilvitolkulla valkoista. Joillekin kurssilaisista näkymä oli elävä runo, toisille kirottu arkielämän hankaloittaja. Ikävä kyllä kuulun jälkimmäiseen kastiin. Minua rasittaa, jos lumi on läsnä jo ennen puoliväliä tätä reissua, sillä se tietää ylimääräisiä kustannuksia, toppavaatteita ja moonbootseja ja sen sellaista.
Päästyäni kotiin eilen illalla naapurin kissa Sokrates oli taas kotiutunut meille tuuletusikkunan kautta. Päätin palauttaa sen emännälleen sisäkautta varmistaakseen, ettei se joutuisi yöksi hankeen. Naapuri kertoi, että ainoa kauppa, jossa myydään kohtuuhintaisia lasten toppavaatteita on Hagkaup Kringlanin ostoskeskuksessa, muualta ei kannata edes yrittää. Kringlan on noin viiden kilsan päässä täältä, keskellä-ei-mitään. Pitää olla loistava syy jaksaakseen matkustaa sinne tavallisena arki-iltana julkisilla. Juuri nyt en jaksa. Ehkä ensi viikolla tai ensi kuussa.
Tänään oli vapaapäivä, koska lapsilla oli kouluissa vanhempainvartit eikä opetusta lainkaan. Iltapäivällä päätimme mennä katsomaan, olisiko sataman halpahallissa Europrisissä saatavilla mitään talvivaatteita. Kävely sinne oli naparetki, vaikka ei edes tuullut mitenkään erityisesti. Arktinen kylmä vain iskee suoraan luihin ja ytimiin, ilman pidempiä selityksiä. Reykjavíkia ympäröivät vuoret näyttävät aivan Grönlannilta tässä uudessa valkoisessa valossa.
Europrisin valikoima oli surkuhupaisa, kaikki jo valmiiksi saumoista ratkennutta ja laatuun suhteutettuna astronomisen kallista. Jopa Jyväskylän lähistöllä olevasta Jyskän varastovalinnasta olisin löytänyt paremmat kuteet koko perheelle. Ylistyslaulu Suomen halpahalleille…
Onneksi löysimme satamasta toisen halpaliikkeen, outlet-kenkäkaupan, joka möi suurimman osan tuotteista 500-2000 kruunun hintaan. Ostimme kolme paria kenkiä 2000 kruunulla (alle 15 egeä nykykurssin mukaan). Kaksi paria ovat Reykjavik X18-merkkisiä, mitä tahansa se tarkoittaakaan. Yhdet Doc Martens-tyyppiset, yhdet jokasäänkengät ja yhdet peruslenkkarit.
Hassua, että perheessämme kaikilla alkaa olla noin saman numeron kenkä, joten voimme tarvittaessa tehdä luovia vaihtokauppoja. Tiedän, että itse jään tässä porukassa pienijalkaisimmaksi. Ehkä sitten perin kaikki lasten kengät omaan käyttööni, kun he kasvavat pareistaan ulos. Liikkeessä oli myös uskomattomia intialaistyylisiä krumeluurikenkiä, jotka tekisivät ainutlaatuisen vaikutuksen töissä Tampereella Pinni B:ssä (tai tulevassa Sähkötalossa), mutta pidättäydyin houkutuksesta toistaiseksi. Kun niitä sitten myydään paljousalennuksella kolme yhden hintaan, saatan sortua ja laittaa kavereille kanssa.
Täällä varpaat ajattelevat käytännöllisempiä ajatuksia kuin pää ja aivopoimut. Tai joku kumma elin kuten sydän. Yleensä tilanne on toisin. Syvässä etelässä asuessani jalkani äänestäisivät hullutusten puolesta, vaikka pää tai sydän sanoisivat toisin. Täällä jalat äänestävät lämmön, valon ja turvallisen kotiinpaluun puolesta. Se on loppupeleissä ainoa oleellinen asia – päästä kotiin yhtenä kappaleena. Siis näin päin täällä, missä tuuli pieksää ihmisen paljaaksi krumeluureista ja ornamenteista.
1 kommentti:
"Jyskän varastovalinnasta"
Nailla kamppeilla isovanhempani tekivat minusta yhteiskuntakelpoisen:) Sattuivat asumaan siina kulmalla. Joko te olette lahteneet Suomea kohti? Tapasimme silloin siella pikkujouluissa, olin ainoa Reykjavikin ulkopuolelta. Terveisia vain kivoille lapsille, varsinkin sille ahkeralle leipurille!
Lähetä kommentti